Etäopiskelu, ei saisi liikkua missään ja ei saisi tavata ketään.
PÄÄ TÄSSÄ HAJOAA!!
Sitä sanotaan ”Pitäkää yhteyttä.” Mutta mitä jos sitä ei tapahdu? Entä jos sen tapahtuakseen MINUN ”on” oltava se, joka pitää yhteyttä. Minun ”pitää” olla kiinnostunut toisesta.
Tuosta tulee tunne:
- ”Mä en olisi niin arvokas kuin muut”
- ”Ei minulla mitään väliä, kunhan muut ovat kunnossa”
- ”Ei minulta tarvitse kuulumisia kysellä. Sehän on päivänselvää, että mulla on kaikki hyvin”
Vaikka mä teen pyytteettömästi kaikkea muiden eteen, ni siltikään ei ”osata” pitää yhteyttä ja jutella muutenvaan…
Siksi sitä herkästi tuntee itsensä turhaksi ja koitappa taistella kyseistä tunnetta vastaan. Yksin auttaa lähimmäisiä ja on käytettävissä, kun toinen apua tarvii. Sitä kun kaipaisi hauskanpitoa ja illanviettoa, en olekaan enää olemassa.
Täysin voimin teen haluamiani asioita ILMAN mitään kannustusta. Tuntemattomilta/faneilta tulee kehuja, jotka voimaannuttavat vähän. Se ei kuitenkaan korvaa tukea, jonka lähimmäisten kuuluu antaa. Heille sanoo tekemisistäni, äänensävy on: ”ok, en piittaa mut kerro toki.” Joutuu yksin, omin voimin taistella eteenpäin.
Nyt moikkasin paria ystävääni, kaikki tuo unohtui siksiaikaa. Heti kun näkemiset ovat tältä päivältä ohi, sama turhautunut tunne tulee takaisin. Tässäkin jo huomaa lähimmäisten merkitys.
Jakke 