Illalla, kun tulee tunne ”olosta yksin täällä”, yksi asia helpottaa: sarja. Alan katsomaan suosikkisarjaani ja tiedän miltä hahmoista tuntuu. Ihan kuin eläisin heidän kengissään täällä todellisuudessa, heidän aikaansa välillä nopeutetaan ja näytetään toisen hahmon tilannetta välillä.
Tuo on todellisuuden ja kuvitelman erona. Katsoja ei ehdi kyllästyä kun taas sarjan hahmot kyllästyvät tai heillä aika ei meinaa kulua kun katsojille ollaan hypätty pitkäkin aikaväli.
Välillä toivois elävän sarjan maailmaa. Että kyseinen fiktiivinen maailma olisi todellisuuteni. Kun asetun katsomaan sarjaani, toivon ettei kyseinen aika päättyisi.
Vaikka sarjan maailma ei olisikaan todellisuuttamme parempi, se silti tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta.
Jakke 