Olenko onnekas?
Tuota mulla tulee usein mietittyä.
Miksi tuo mua mietityttää?
Halusin alusta asti ”normaalin” elämän. Kuka sitten määrittyy normaalin? Miten määritetään normaali? Tuohon ei taida olla varsinaista vastausta.
Käsitykseni ”normaali”sta on opiskella itselleen työpaikka, löytää itselleen kumppani ja perustaa perhe.
Onko tuo mulla toteutunut? Ei todellakaan. Ei lähimainkaan.
Olen etsinyt paikkaani tässä maailmassa, opiskellut monta ammattia. Työpaikkaa ei ole kovastakaan yrityksestä huolimatta löytynyt.
Nyt opiskelen mediaa, joka on tähänmennessä lähinpänä sydäntäni.
Lapsena en tiennyt, mitä haluan. Nyt tiedän, mutta niiden toteutumisesta ei koskaan ole takeita. Osa haaveilemistani asioista on toteutunut ja toivon saavani tilaisuuden toteuttaa mahdollisimman monta asiaa, jollei kaikkia.
Miten ihmissuhteet?
Se on heikolla hapella. Mulla on muutama ystävä, joista olen onnellinen. Mua syrjitään edelleen ja en todennäköisesti tuu pääsemään siitä mihinkään. Se on asia, joka mun on hyväksyttävä.
Vastauksena kysymykseen: ”Olenko onnekas?”, kyllä. Olen onnekas.
Ihan joka hetki ei siltä tunnu, mutta se on osa elämää. Olen kuitenkin kokenut paljon sellaista, josta moni taas haaveilee.
Mulla on jäänyt kokematta paljon sellaista, jota teinit pääasiassa kokevat. Olenko menettänyt siinä mitään? Varsinaisesti en, mutta se harmittaa kuitenkin.
Jakke 