Tässä on ollut sulattelemista paljon, itseasiassa järkyttävästi. Kuten mainitsinkin ekassa ”Seikkailu elämääni”-blogissani, minut on petetty jyrkästi, hyväsydämmisyyttäni on käytetty pahasti hyväksi ja vaikka nämä silloiset ”ystäväni” tuota tekivät, SILTI sinisilmäisesti halusin uskoa ”ei tässä mitään ongelmaa”… Joo, en ole ”normaali” ihminen. Määritä minulle ”normaali”. Pahinta kuitenkin on, että minua on alusta asti syyrjitty.
Peruskoulussa minusta valehdeltiin: ”vammainen, älä oo tekemisissä” JA AINOA VAMMANI OLIVAT OPISKELU PIENRYHMÄSSÄ LUKEMISENVAIKEUDEN TAKIA!! Se tuhosi elämäni, vaikken sitä silloin tietänytkään. Se selittääkin, miksi kaikki esittivät mukavaa ja säälistä ottivat minut matkaan porukkaan. Ihan aina en mukaan päässytkään, mutten ymmärtänyt sitä silloin. Sorruin kiusaamiseenkin pari kertaa, ymmärtämättä tekojani, mutta opettajan puhuttelujen jälkeen ymmärsin sentään lopettaa.
Kaikesta tuosta huolimatta haluan uskoa hyvään ja parempaan huomiseen. Autan nykyisiä ystäviäni siten miten voin, piittaamatta omasta hyvinvoinnista. He ovat tuos tapaukses tärkeämpiä, levätä ehtii myöhemminkin. Menneisyyteni takia olen yksi surkea vitsi, Joker, jonka leiman mulle on annettu tietämättäni. Myöhemmin mulle on kerrottu kaikki ja olen täällä edelleen kertomassa tätä. Tekojeni puolesta olen kuin Spiderman, maanpäällinen enkeli, jonka leiman ystäväni ovat antaneet. He valaavat mulle toivoa, että jaksan hyväksyä paskani.
Mulla ei todellakaan ole ollut parhain mahdollinen alku ja syrjiminen vaikuttaa edelleenkin elämääni. Mutten aijo antaa sen haitata, toteutan ne asiat ja unelmat mihin saan mahdollisuuden. Tuleva sen näyttää.
Jakke 